tiistai 11. joulukuuta 2012

Vauvauutinen Keski-Suomesta. Ihanaa. Pienen pieni poika oli syntynyt ystäväni perheeseen. Matkaan lähti onnitteluiden kera oheinen pieni paketti. Junasukat taasen. Minkäs teet, kun malli on hyvä, niin se vaan on hyvä. Lisää vauvauutisia odotellaan vuoden alkupuolella kahdelta ystävältäni. Pääsen lähettämään lisää pieniä paketteja. :o)

 

Ja sitten taas vanhempiin tuotoksiin. Uusiotuote pussukoita. Näistä on osa lahjoitettu päiväkotimme joulumyyjäisiin, muutama on myyty, muutama on kääritty lahjapaperiin, muutama annettu vaatteiden lahjoittajille kiitoksena ja osa seisoo pahvilaatikossa ja ihmettelee, minne mahtavatkaan päätyä. Ehkä ensi vuonna singahdan käsityömyyjäisiin.


 
 
 
 

Pussukoiden kaveriksi pahvilaatikkoon on muuttanut kasa neulatyynyjä. Piti tehdä vain muutama kokeeksi, mutta innostuinkin tekemään kasan. Kiva tapa käyttää kankaiden jämapaloja ja nappi kokoelmani pieneni kivasti.