sunnuntai 29. elokuuta 2010

29.8.2010

Tänään:
Olemme viettäneet vauvamme, tai pakko kai jo luopua sanasta vauva, 3-vuotis syntymäpäivää. Kuinka aika kulkee niin nopeaan. Vasta eilen oli aurinkoinen syyspäivä ja pieni poikamme putkahti maailmaan meitä ilahduttamaan.
Olimme kokemattomia vanhempia ja varsinkin kokematon äiti. Elämäní ensimmäinen vaipan vaihto ja hoitaja neuvoi kädestä pitäen kuinka pesen pikkuisemme. Milloin lapsemme oli punainen liiasta pukemisesta ja milloin juoksimme vaatekaapille hakemaan lisää vaatetta, kun huulet alkoivat "sinertämään". Niin paljon olemme uutta oppineet ja kokoajan opitaan uutta. Lapset ovat ihmeellisiä.

Mökkireissu:
Viikko sitten mökillä. Suunnitelma toteutui. Uudet sukat talveksi.



Lanka: 7 veikka
Puikot: 3,5 mm
Koko: 28-29

Heinäkuussa:
Meistä tuli virallisesti perhe ja kaikilla on nyt sama sukunimi. Olen Rouva K. Neiti A on historiaa.
Milloin opin vastaamaan töissä puhelimeen tai allekirjoittamaan kassalla kuitin uudella nimellä, ilman että pitää miettiä, että mikäs se nimi olikaan.

Käsityöt:
Epäonnistumisia ja uuden aloittamista.

Loman lopussa:
Mummolassa, kotona.
Kyllä maalla on mukavaa. Pääsee ajamaan traktorilla (raksalla, sanoo 3 vuotias) mummon ja papan kanssa, saa ulkoilla viljapeltojen keskellä, saa juosta ovesta suoraan ulos eikä tarvitse varoa ohi ajavia autoja, maalla on rauhallista, erilaisia ötököitä on kiva tutkia, mummo grillaa, mummolla on aina herkkuja kaapissa, pappa osaa vastata kaikkiin traktori aiheisiin kysymyksiin, papalla on metsää, jonne voi mennä mustikoita kerämään ja mummolla on mukava repullinen eväitä, joita syödään mättäällä istuen.
Saimme rentouttavan loman.