Täällä ollaan edelleen. Hiljaiseloon on syynsä. Väsymys. Tuo inhottava pirulainen, joka vie innon tehdä mitään ylimääräistä. Olen iltaisin tyytyväinen, kun olen hoitanut kaikki arjen askareet ja perhe on onnellisena nukkumassa tai ainakin melkein kaikki. Meidän pikku neitiä ei ole viime aikoina nukkumatin luona leikkiminen kiinnostanut. Hän on mielummin itkenyt, komentanut ja nukkunut minun kainalossani potkien ja yöllisiä touhuja puuhaillen. Ensin tehtiin hampaita. Sitten opittiin konttamaan. Sen jälkeen seisominen oli aivan mahtavaa. Isoveljen vauhti on kovaa ja pikku neitimme tahtoo oppia nopean liikkumisen taidon. Mikä onkaan parempaa treeni aikaa kuin yö. Muu perhe kiittää. Tämän kaiken seurauksena, univelkaisena, aloin ottamaan pikku neidin kainalooni ja hän oppi (jostain kumman syystä) hyvin pian tämän kivan yöllisen tavan. Nyt olen aloittanut pienen unikoulun. Ja tulosta syntyy. 4 yötä olen nukkunut ilman kainalossa olijaa ja pikku neitimme on herännyt näinä öinä vain muutaman kerran ja yhtenä yönä nukuttiin jopa 10h putkeen. Aamulla herätessä oli mahtava olo. Äidin käsityökorit kiittävät, koska taas kuuluu kilinää ja hurinaa. :o)
Kamera on pullollaan vanhoja töitä, joita ajattelin alkaa pikku hiljaa esittelemään.
Aloitetaan keppihevosistamme, jotka muuttivat meille jo viime keväänä. Poikamme kysyi viimeksi tänä päivänä, että milloin nämä heppamme saavat suitset. Öööö...ehkä joskus, kun tiedän millaiset teen.
Projekti alkoi sillä, että soitin mummolaan ja pyysin äitiäni lähettämään isäni vanhoja sukkia, joista voisin hepat tehdä. Mieheni ei käytä villasukkia, joten meiltä oli turha etsiä isoja miesten sukkia. Postissa saapui pari uusia sukkia. Täh. Pikaisen soiton jälkeen sain selitykseksi, että eihän lapsille voi vanhoista sukista heppoja tehdä. Näillä siis mentiin. Ideoita bongailin netistä. Korviin löysin ohjeen, mutta kaikki muu on itse kehiteltyä. Harjoja nyhersin muutaman illan niskat kipeänä, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Ei ne ainakaan repimällä irti lähde. Keppinä toimii harjan varsi. Sen sahasin poikki poikamme leikkisahalla. Taitaa sen sahan terä olla entisensä. Onneksi kukaan ei ole sitä vielä huomannut. Tämä projekti onnistui hyvin. :o)
Lumista joulun odotusta! :o)
2 kommenttia:
OI jestas, kun ihania heppoja! Muutenkin oli kiva lukea kirjoituksesi ja löytää kohtalotoveri. Meillä on myös on juuri opittu seisomaan, mutta konttaus vielä antaa odottaa itseään. Rauhattomia öitä on luvassa ja on niitä jo ollutkin ihan kiitettävästi. =) Mutta kyllä me jaksetaan, eikös juu?
Ihanaa, kiitos kommentistasi. Olen niin innoissani, kun huomaan, että täällä käy vierailijoita. :o) Tsemppiä sinnekkin, jotta jaksetaan olla reippaita äitejä valvomisesta huolimatta. Ei tätäkään vaihetta kauaa kestä. :o) Piparkakun tuoksuista joulun odotusta! :o)u
Lähetä kommentti