sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ompelua

Kotimme on saanut uudet verhot keittiöön ja makuuhuoneemme verhot on lyhennetty. 2 kuukautta meni suunnitellessa noitakin hommia, mutta en saanut aikaiseksi aloittaa. Loppujen lopuksi homma vei vain muutaman tunnin. Olen tyytyväinen.
Samalla piristin olohuoneemme musta-valkoista ilmettä uudella tyynyllä.
Kangas kirpparilta ja ohje omasta päästä. Vetoketju piilotettu läpän taakse. Kangasta jäi vielä toiseenkin tyynynpäälliseen. Se on tehtävä. Kankaan hinta oli 3 euroa eli ei kallista.




 


Eilen kävin naapurissa katsastamassa Nea Desingnin tuotantoa. Ihania tuotteita, mm.laukkuja ja pussukoita. Kaikki on tehty kierrätysmateriaaleista. Ihania.
Siitä innostuneena kaivoin oman kangasvarastoni kylpyhuoneen lattialle ja kävin esikoisen kanssa läpi mitä kaikkea olenkaan vuosien varrella kirppareilta kerännyt. Paljon kaikkea. Oma pussukka tehdas on avautunut.
Ensimmäinen, harjoituskappale, onnistui täydellisesti. Olen niin iloinen.
Ensi jouluna näitä tulee löytymään kaikkien paketeista. :o)

Oheisen pussukan kangas on kirpparilta (pöytäliina, ehkä), vetoketju on uusi (omasta varastosta) ja vuorikangas on esikoisen ensimmäisen patjan päällinen. En koskaan jaksanut virittää sitä takaisin patjan päälle pesun jälkeen.

Ei kommentteja: