Hyrrrr...Puistatuttaa ja sormet on niin kohmeessa, ettei meinaa tulla kirjoittamisesta mitään. Takana puolentoista tunnin rattailu lenkki, monta kauppaa ja kärryt täynnä kotiin tuomisia. Viime päivät olemme laittaneet pihaamme syksy teloille. Kukat ovat joutaneet roskikseen ja uusina asukkeina ovat callunat (minulle ne ovat isoja kanervia) ja kynttilälyhdyt. Kalusteet ja muu kesätavara on kannettu varastoon odottamaan seuraavaa ja toivottavasti lämpöisempää kesää.
Tunnelmalliset syysillat kynttilöiden kera saavat alkaa meillä tänään. :o)
Kotimatkalla piipahdimme pikapikaa mammuttimarkkinoille hakemaan seiska veikkaa. Oli niin hyvässä tarjouksessa,että oli pakko ostaa, vaikkei tämä lanka aina suosikkini olekaan.
Käsityöt ovat taas aivan levällään. Olen keksinyt monta projektia ja mennyt kaikki vielä aloittamaan. Iltaisin arvon, että mitä tekisin. Tekeillä lanka töpsyköiden tuhous eli palatossut, kertut ja vilsongit.
Eilen illalla keksin tuhota kerän iso raitaa. Olen inhonnut lankaa alusta asti. En osaa sanoa miksi, mutta en ole keksinyt mihin sen käyttäisin. Palatossuja tikuttaessa keksin purkaa kerän. Näin saan tossuihin värikkäitä paloja ja lanka säästyi kaatopaikan näkemiseltä.
Etsinnässä kauluri pikku miehellemme. Saa vinkata hyvistä kauluri ohjeista. :o)
Syksyiset terveiset kaikille lukujoilleni!
3 kommenttia:
Oletko jo vilkaissut ullasta unikko-kaulurin ohjetta. Kiva ohje sikäli ettei tarvi nappeja laitella. Itselläni kyseinen kauluri on puikoilla novitan woolista, viime syksynä tein bambusta ja en oikein tykännyt, lörpsähti ikävästi, eikä bambu muutenkaan tuntunut hirveän lämpimältä.
http://www.ullaneule.net/0307/ohjeet_unikkojaesikko.html
Kiitos vinkistä. Uusin ulla onkin jäänyt tarkastelematta kunnolla. Lähdenkin tästä ullan sivuille. :o)
Olipas hyvä idea purkaa raitalanka pieniksi myttysiksi. Noin ihanille värille löytyy varmasti käyttöä varmasti monessa koristelujutussa.
Lähetä kommentti