tiistai 20. syyskuuta 2011

25+4 takana

Kevään ja kesän jatkunut neulonta ällötys on loppunut. Pää pulppuaa täynnä uusia ideoita ja ei millään malttaisi toteuttaa loppuun puikoilla olevaa, vaan tekisi jo mieli aloittaa uutta.
Kevään tehot on vienyt uusi massuasukki, jonka olisi tarkoitus putkahtaa maailmaan joulukuun lopulla. Jos raskaudet voivat olla erilaisia, niin minulla ne ovat ainakin olleet. Esikoista odottelin ilman suurempia pahoinvointeja tai muuta ihmeellistä. Omissa farkuissa menin melkein synnytykseen asti. Nyt tilanne on toinen. Olen vieraillut toiletin puolella aamuin ja illoin, ensimmäisten raskaus viikkojen jälkeen eivät mahtuneet enää omat housut jalkaan ja olo on ollut todella väsynyt.
Loppu alkaa häämöttää ja niin paljon olisi vielä tehtävää.
Asuntomme on puolillaan banaanilaatikoita. Uuteen kotiin suuntaamme ensi kuussa. Saamme uudelle tulokkaalle oman huoneen, ihanaa. :o) Uutta kotia etsimme melkein vuoden. Omakotitaloista lähdettiin liikkeelle, rivitalo neliöitä katseltiin ja paritaloon päädyttiin. Muuttomatkaa tulee noin 400 m eli vanhoille kulmille jäädään. Mihinkäs sitä lähtemään, kun täällä viihdytään. Jännitystä riitti, kun myimme kolmiomme itse. Ostaja löytyi ja kaupat tehtiin. Hetkeen en halua lähteä asuntoa kauppaamaan. Jännää puuhaa, varsinkin kun uusi koti oli jo varattu. :o)

Oheiset kuvat kertokoot enemmän meidän kesästä ja keväästä.
Heinähommia mummolassa


Käsitöitä tukeilla, etsi ja liitä

Päiväkodin kevätjuhlassa puuhastelua

Mökillä
4-vuotta tuli täyteen

Kevään/kesän käsityö saldo:


Lanka: 7 veikkaa
Puikot: 3,5 mm
Koko: 30-31
Ohje: oma

Supevauvan polvisukat (linkki ohjeeseen vanhoissa kirjoituksissa)
Puikot: 3 mm
Lanka: En muista mitä, laput hukassa
Koko: 0-3 kk

Puikoilla on uutta luvassa. Palaamisiin! :o)

Ei kommentteja: