torstai 29. toukokuuta 2008

Kirppari löytäjä ja muita ostoksia

Aamusta päätin, että lähden hoitamaan käsityö asioita kaupungille. Suunnitelmissa oli muutamassa käsityöliikessä ja kirpparilla pyörähtäminen. Olin tipahtaa tuolilta aamukahvi muki kädessäni, kun mieheni ilmoitti haluavansa mukaan. Liekö saanut auringon pistoksen eilen... :o)
No, tottakai, minä otin pojat mukaan. Fillareilla suhattiin kaupungilla ja kaikki asiani sain hoitaa rauhassa, jopa kirpparilla. Eikä ollut turha reissu.
Monen monta kertaa olen kirpparille lähtenyt innoissani tekemään löytöjä, mutta eipä niitä silloin tee, kun eniten haluaa. Tänään, kun vähiten mitään odotin löysin kolme kivaa juttua.

1. Retrohenkinen (rakastan retroilua!) kesäkassi. Materiaali on ruskeaa nahkaa. Vetoketjujen vetimet ovat poikki, mutta se ei menoa haittaa. Keksin jo, että teen napeista uudet vetimet. Laukulla hintaa 1,50 €.
Laukun pinnassa on jotain valkoista, ehken valkoista maalia. Sitä ei ole paljoa, mutta jos jollain on antaa vinkkiä, millä maalin saa pois nahkasta, olisin hyvin iloinen.

2. Pieni pitsiliina, käsin virkattu. Hintaa 0,50 € ja oiva koriste kesäkassiin.

3. Pikku miehelle "ponnahdus" lelu. Nappia painamalla tai muuten liikuttamalla läpän alta ponnahtaa eläin hahmo. Hintaa 5 €. Tätä ostosta piti hieman harkita, että onko liian hinnakas. Ei nimittäin ole mitään havaintoa, mitä tuollainen mahtaa uutena maksaa. Pääsi pesun jälkeen testiin ja oli mieluinen. :o)


Kauppa asioiden jälkeen pysähdyimme vielä puistoon kiikkumaan ja laskemaan mäkeä.
Ihanan aurinkoinen ja mukava päivä takana.

Käsityöliikkeistä tarttui mukaan liimaa -> pääsen tekemään nappikukka-rintakoruja, rintakoruihin neulaosia (tai miksikä niitä virallisesti sitten sanotaankin), heijastin lankaa -> ajattelin virkata omaperäisiä heijastimia (joululahjarinkiin kuuluvat, näitä saattaa löytyä paketeistanne) ja kahvat kesäkassiin -> ei löytynyt bamsuisia, joten oli tyytyminen tuollaisiin aika tummiin kahvoihin.

Heijastin lanka oli aikasta suolaisen hintaista. Rulla (tuo pieni rulla tuolla kuvan ylälaidassa, hyvä että sen edes erottaa kuvasta) maksoi 12€. Toivotaan, että heijastin suunnitelmani tulee toimimaan, ettei lanka jää käsityölootaan keräämään pölyä päälleen.


Pikku mies nukkumassa, iso mies kavereiden kanssa kahvilla.. Hymmmm... Tämä mamma hyökkää pannulappujen kimppuun. :o)


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuohan on tosi kivat sangat! Kyllä muuten ärsyttää, kun kaikkien käsityötarvikkeiden hinnat on nousseet hirmuisesti viime vuosina. Etsin itse siksi kirppareilta tarvikkeita.

Rinri kirjoitti...

Eilen illalla mallasin sankoja laukkuun ja näyttävät oikein hyville. Yritän saada laukun pian kasaan ja kuvia tänne. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, meillä on ollut kanssa tuollainen ponnahduslelu :) Pikkusiskoista jollain muutama vuosi sitten, pienenä siis, ja taisin muutaman kerran sitä itsekin rälätä kun oli niin kumman jännää. Nykyään tietääkseni lojuu kaapin pohjalla rikkinäisenä. Saattaa muuten jopa olla, että meillekin löysi tuollainen tiensä kirppiksen kautta... :)
Muutkin löytösi ovat kivoja, kyllä tuollaisia pitsiliinoja olisi kiva olla... :)